Pihlan huippulaadukkaat ikkunat ja ovet ovat ehtineet tulla jo useille rakentajille ja remontoijille tutuiksi. Pihlan tuotteet on suunniteltu Suomen vaihtelevia olosuhteita hyvin kestäviksi. Ikkuna- ja ovimallistot kattavat kymmeniä eri vaihtoehtoja, joista löydätte varmuudella sopivat tuotteet käyttöönne.
Myymme ja asennamme Pihlan ikkunoita ja ovia Etelä-Savon, Itä-Savon, Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson alueilla. Asennuskohteissa tulemme käymään mitoilla paikanpäällä. Myös pelkkä toimitusmyynti onnistuu meidän kautta
Olemme tulleet tunnetuksi nopeana ja huolellisena toimijana Pihla-tuotteiden parissa. Ota meihin siis rohkeasti yhteyttä ja pyydä tarjous! Olemme asentaneet tuhansia Pihlan tuotteita vuodesta 2011 lähtien. Asennukset hoituu pääosin 2.n miehen voimin.
Tutustu uusimpaan Pihlan esitteeseen. Esite aukeaa uuteen välilehteen. Esimerkiksi ulko-oven valinta on isosta mallistosta hieman aikaa vievää, jos ei ole ennalta jotain suosikkia
Hae tarpeisiisi soveltuva rahoitus Osuuspankin palvelusta
Pihla Rahoitus on vaivaton ja joustava ratkaisu pientalojen ikkuna- ja oviremonttien rahoittamiseen. Luoton myöntää OP.
Hae omilla pankkitunnuksillasi rahoituspäätös valmiiksi. Klikkaa olla olevaa linkkiä ja sivu aukeaa uuteen välilehteen. Rahoitusta voi hakea 2 500 – 50 000€ summalle. Luottoa voi hakea Osuuspankin palvelusta klo. 06-23 välisenä aikana. Luottopäätöksen saa useimmiten heti. Luottopäätös on käytettävissä vain meiltä ostettuun palveluun tai tuotteeseen.
Vss-huolto Ky
Valkolankuja 184, 52320 Vitsiälä
puhelin arkisin klo. 9-19, 0503303038
pekka.tolvanen(at)vss-huolto.fi